The Lonesome Guild
Käynnistämiesi pelien julkaisijat saavat käyttöoikeuden Xbox-profiilitietoihiisi ja siihen liittyviin tietoihin pelaamisen aikana. Lisätietoja
+Tarjoaa sovelluskohtaisia ostoksia.
Käytönvalvontatiedot. Lisätietoja
Kuvaus
TARINA YHTEENKUULUVUUDESTA HAJANAISESSA MAAILMASSA The Lonesome Guild on ylhäältä kuvattu yksin pelattava toimintaroolipeli, jonka keskiössä on yhteenkuuluvuus. Lähde sankarilliselle seikkailulle Ghostina, kun tämä henki herää muistinsa menettäneenä. Yksinäisyys on vallannut maailman, ja usva leviää leviämistään turmellen kaikki sen tielle osuvat. Nyt sinun pitää saada jengi taas kasaan... vaikka he tapaisivatkin toisensa ensimmäistä kertaa. KUUSI HYLKIÖTÄ, YKSI TAVOITE Värväät kaikenkarvaiseen sakkiisi epätodennäköisiä kavereita, joista jokaisella on omat tarinansa, puolensa, vaikuttimensa ja kykynsä. Vaihda saumattomasti kuuden hahmon välillä, kun tutkit ja taistelet Eteressä, ratkaiset pulmia ja kukistat vihollisia. YSTÄVYYS JA TAISTELU Ystävyys on The Lonesome Guildin sielu: siinä on kyse ryhmähengestä. Ystävyytesi kasvaessa kasvavat myös voimasi uusien kykyjen ja yhdistelmien muodossa. Ryhmän vahvuus määräytyy siihen kuuluvien jäsenten vahvuuden perusteella – kuuntele uusien ystäviesi tarinoita ja auta heitä löytämään rauha. Avaa sivutehtäviä, uusia kykyjä ja koskettavia keskusteluja nuotiolla. Yhdessä meitä ei pysäytä mikään! TAISTELUT, JOTKA PITÄVÄT VARUILLAAN Kolme vaikeustasoa, liuta hienoja kykyjä, yksi erityisen väkevä Ghost-voima. Pane voimasi koetukselle kiivaissa taisteluissa, joissa voit vaihtaa hahmoa milloin tahansa ja yllättää viholliset nerokkailla yhdistelmillä. Luo unelmatiimisi ja taistele tiesi halki Eteren. TAISTELEMISEN ARVOINEN MAAILMA Eteressä on paljon viehättäviä ympäristöjä, salaisuuksia, mysteereitä ja aarteita löydettäväksi. The Lonesome Guildissa voi törmätä aina johonkin uuteen raunioiden vanhojen salaisuuksien paljastamisesta nuotion äärelle kokoontumiseen metsässä. Ratkaise pulmia, tutki värikkäitä maisemia ja etsi kiilteleviä esineitä, kun pyrit palauttamaan tasapainon ja toivon maailmaan. Vaikka maailma on yksinäinen, sinun ei tarvitse olla.
Julkaisija:
Kehittäjä:
Julkaisupäivä
Pelaa käyttäen:
- Xbox Series X|S
Ominaisuudet
- 4K Ultra HD
- Yksi pelaaja
- 60fps+
- Optimoitu Xbox Series X|S:lle
- Xbox -saavutukset
- Xbox -pilvitallennukset
Vertaile versioita
- TÄMÄ VERSIO
The Lonesome Guild
24,99 €+The Lonesome Guild
24,99 €+TÄMÄ VERSIO The Lonesome Guild Soundtrack Edition
32,99 €+The Lonesome Guild Soundtrack Edition
32,99 €+SIIRRY PELIINSisältää pelit
The Lonesome GuildSisältyvät lisäosat
The Lonesome Guild Soundtrack