Search:
Oma Xbox

Xbox 360:n takuu laajenee

Microsoft ilmoitti tänään laajentavansa maailmanlaajuista Xbox 360™ takuutaan. Jokainen Xbox 360 asiakas, jonka laitteessa on kolmen vilkkuvan punaisen valon ilmaisema yleinen laitevika, on nyt kolme vuotta ostopäivästä kestävän takuun piirissä. Kaikki muut Xbox 360 takuukäytännöt pysyvät muuttumattomina.

Johtuen Microsoftin mielestä kohtuuttoman suuresta rikkinäisten Xbox 360 -konsoleiden määrästä, yhtiö tutki kattavasti yleisten laitevikojen mahdollisia syitä.  Tunnistettuaan useita tekijöitä, jotka saattavat aiheuttaa kolmen vilkkuvan punaisen valon ilmaiseman yleisen laitevian, Microsoft on tehnyt parannuksia konsoliin ja muuttaa Xbox 360:n takuukäytäntöä sekä vanhojen että uusien asiakkaiden osalta.

Microsoft seisoo tuotteidensa takana ja vastaa siitä, että kolmen vuoden ajan konsolin ostopäivästä lukien kaikki edellä mainitusta virheilmoituksesta kärsivät Xbox 360 -konsolit korjataan maksutta (mukaan lukien lähetyskulut) tai että tilalle toimitetaan korvaava tuote. Microsoft varaa noin 800 000 – 850 000 miljoonan euron suuruisen (veroja edeltävän) summan 30.6.2007 päättyneen tilikauden tuloista nykyisten ja uudistettujen Xbox 360 -käytäntöjensä aiheuttamien kulujen peittämiseen.

”Valtaosa Xbox 360 -konsolin omistajista on ollut äärimmäisen tyytyväisiä alusta asti. Ongelma on kuitenkin turhauttanut joitakin asiakkaitamme, ja olemme siitä vilpittömästi pahoillamme”, kertoi Robbie Bach, Microsoftin viihde- ja laiteosaston johtaja. ”Arvostamme yhteisöämme todella paljon, ja tämä on meille sijoitus asiakaskuntaamme.  Odotamme tulevaisuudelta suuria.”

Jokainen asiakas, joka on jo maksanut Xbox 360 – konsolin kolmen vilkkuvan punaisen valon virheilmoitukseen liittyviä korjauskuluja, saa takautuvan korvauksen Microsoftilta.

Tänään (kello 0.30 Suomen aikaa) Microsoft järjestää puhelinkokouksen talousanalyytikoille ja sijoittajille. Siihen osallistuvat viihde- ja laiteosaston johtaja Robbie Bach, varatoimitusjohtaja ja päätalousjohtaja Chris Liddell sekä apulaisjohtaja ja kirjanpidosta vastaava Frank Bord, ja he keskustelevat tämän päivän ilmoituksesta.  Osallistuakseen Yhdysvalloissa asuvat voivat soittaa numeroon +1-888-459-9165 ja Yhdysvaltojen ulkopuolella asuvat numeroon +1-773-799-3324.  Avainkoodi on MSFT.  Lisäksi puhelu tallennetaan, ja se on kuunneltavissa noin tunnin kuluttua puhelun päättymisestä torstaihin 12.6. (Suomen aikaa perjantaihin kello 3.00) asti. Kuullakseen nauhoituksen Yhdysvalloissa asuvat voivat soittaa numeroon +1-866-363-4143 ja Yhdysvaltojen ulkopuolella asuvat numeroon +1-203-369-0210.  Puhelu on kuultavissa myös verkossa Sijoittajasuhde-sivustolla osoitteessa http://www.microsoft.com/msft.

Xbox 360 -asiakkaat saavat vastauksia kysymyksiinsä osoitteesta xbox.com.

Tietoja Microsoftista

Microsoft (NASDAQ-tunnus MSFT) on perustettu vuonna 1975. Yhtiö on maailman johtava ohjelmistojen, palveluiden sekä ratkaisujen kehittäjä, joka auttaa tuotteillaan kotikäyttäjiä sekä yrityksiä valjastamaan koko potentiaalinsa.

©2008 Microsoft Corporation. Kaikki oikeudet pidätetään