Astu Saint’s Row’n maailmaan
Jatkuu sivulta yksi
Kun hahmo on luotu, pelaajilla on useita mahdollisuuksia jatkaa hahmon mukauttamista pelin aikana. Pelaajat voivat ostaa uusia vaatteita, lisävarusteita ja tatuointeja pelin kaupoista. Kun pelaaja kohoaa arvossa Saintsien parissa, vaatteet toimivat kunnioituksen moninkertaistajana, joten garderobi vaikuttaa siihen, miten muut hahmot reagoivat pelaajaan.
”Mielestäni se, että luot ja pelaat omaa hahmoasi, on merkittävä ero”, Hennequet sanoo.
Suurkaupunki
Hennequetin mukaan Stilwater on suuri paikka, muttei yhtä suuri kuin Grand Theft Auto San Andreasin™ kaupunki. Peli tarjoaa kuitenkin avoimen maailman, jota pelaajat voivat tutkia. Mukana on mahdollisuus kulkea saumattomasti sisään ja ulos kaupoista. Ja pelissä on myös aiemmin mainittu juna.
”Meillä on paljon kauppoja ja sisätiloja yleisen kaupunkitilan lisäksi”, Hennequet kertoo. ”Pyrimme luomaan kaupungin, jonka koko ei pakottaisi pelaajia käyttämään suurinta osaa ajastaan vain ajamiseen pisteestä A pisteeseen B. Mutta kyseessä on silti suuri pelimaailma.”
Se on myös täysin virtaustoistoinen maailma, mikä tarkoittaa sitä, että kun pelaaja astuu Stilwateriin, peli ei missään vaiheessa keskeydy latausaikojen vuoksi.
"Mielestäni Saint's Row pyrkii antamaan pelaajalle enemmän valintoja sen suhteen, miten peliä pelataan. Kyse ei välttämättä ole minipelien määrästä, vaan siitä, että kaikki pelissä tehtävä vaikuttaa kunnioituksen ansaitsemiseen ja pelissä etenemiseen,” Hennequet sanoo.
Alamaailma
Uuden sukupolven teknologia on mahdollistanut elävän ja hengittävän, tuhansien virtuaaliasukkaiden täyttämän kaupungin luomisen.
"Voimme suorittaa paljon useampia laskutoimituksia sekunnissa kuin ennen”, Hennequet selvittää. ”Käsittelemme myös uskomattomia määriä tietoa. Tämä näkyy tietenkin Xbox 360 -tuotteiden visuaalisessa laadussa, mutta myös suoraan pelimaailmassa näkyvien elementtien määrässä.”
Lähes kaikki, mitä Stilwaterissa voi tehdä yksinpelissä, voidaan myös tehdä Xbox Livessä®. Hennequetin mukaan Xbox Live on tärkeä osa peliä, sillä pelaajat voivat mukauttaa hahmojaan verkossa, ladata lisäsisältöä ja tutkia kaupunkia.