2K Games astuu pimeyteen
Starbreeze Studios, joka teki Xboxille® kriitikkojen kehuman The Chronicles of Riddick™: Escape from Butcher Bayn, työskentelee elokuvaan liittyvän uuden sukupolven pelin parissa. The Darknessperustuu Top Cow’n julkaisemaan sarjakuvaan, josta tehdään myös uutta elokuvaa. Muutama kehitystiimin jäsen puhuu siitä, mitä pelaajat voivat odottaa uudelta peliltä.
Mikael Säker, käsikirjoittaja ja pelisuunnittelija, kertoi, että peli alkaa Jackie Estacadon 21-vuotisjuhlista.Nämä juhlat sattuvat siksi illaksi, jolloin Estacadosta tulee uusi pimeyden kantaja.
"The Darkness on sarjakuva, joka on
kauniisti muutettavissa videopeliksi."
”Siitä eteenpäin seuraamme Jackieta, kun hän kamppailee Franchettien ja kantamansa pimeyden kanssa, sekä fyysisesti että henkisesti", Säker kertoi. ”Darknessin mytologia on varsin laaja, joten olemme valinneet tietyt elementit, jotka ovat mielestämme sarjakuvan hengen ytimessä.”
Uusi peli perustuu Paul Jenkinsin Resurrection-sarjakuvaan. Säkerin mukaan sarjakuvan fanit tapaavat Jennyn, Butcherin ja Sarahin kaltaisia tuttuja hahmoja. Hän lisäsi, että darkling-olennot levittävät kaaosta, ja että Estacadon pimeysvoimat tulevat olemaan ällistyttäviä. Jopa sarjakuvan ystävät saavat kokea melkoisia odottamattomia juonen käännöksiä ja yllätyksiä.
Vapauta pimeys
"Pelin tarina ei vaadi pelaajalta sarjakuvan aiempaa tuntemusta", Säker sanoi. "Aloitamme alusta ja kiidätämme pelaajan läpi New Yorkin mafian ja Darknessin maailman. Uskon, että pelissä on hyvin ainutlaatuinen ja vahva pelattavuus, ja tarinamme käsittelee vakavasti nuoren miehen kamppailua pahan, vallan ja rakkauden kanssa.”
Säker sanoo, että pelin kerronnallinen osuus on ollut tiimille keskuskysymys ja että he yrittävät ylittää itsensä useallakin osa-alueella.
”Itse Darkness-olio on todella tyylikäs, ja siitä lähtevät monet pelin mielenkiintoisimmat ja jännittävimmät elementit", Säker kertoi. ”Resurrection-tarinassa on hyvin voimakkaita dramaattisia hetkiä, jotka olemme säilyttäneet ja jotka yritämme esittää mahdollisimman tehokkaasti.Sarjakuvassa on myös useita hauskoja hahmoja ja pahiksia, jotka heräävät kauniisti henkiin pelissä. Ja meillä on darklingejä! Darklingit ovat koomisia sivuhahmoja sarjakuvassa. Ja uskon, että kuka peliä pelaava ihastuu niihin pahanilkisiin (ja hauskoihin) pikku penteleisiin.”
Sarjakuvasta peliksi
Säkerin mukaan Jackie Estacadon kaltainen sankari on todella sopiva myös pelisuunnittelun kannalta katsottuna.Tiimi loi pelimekaniikat hänen pimeysvoimistaan. Muut voimat, kuten Darkness-olennon ääni, toimivat kerronnallisesti.
”Olemme työskennelleet varsin vapaasti Darkness-mytologian kanssa ja olemme olleet onnekkaita siinä, että Paul Jenkins on ollut mukana tekemässä peliä”, Säker kertoi. ”Joten meillä on ollut todella jännittävää ja luovaa kyytiä... lopulta voin vain sanoa, että uskon The Darknessin olevan sarjakuva, joka kääntyy todella kauniisti videopeliksi.”
The Darkness on hahmon silmistä kuvattu räiskintäpeli, jonka pelimalli keskittyy toimintaseikkailuun. Jackie Estacado on huipputaitava palkkatappaja, joten aseet ovat tärkeässä roolissa pelissä. Mutta Jens Anderson, pelin pääsuunnittelija, kertoo pelin olevan paljon muutakin kuin aivotonta räiskintää, johon on pultattu kiinni Darknessin elementtejä.
"The Darknessissa käytämme
VoCapiksi kutsumaamme menetelmää – otamme talteen
samanaikaisesti sekä äänen että täydet kasvojen ja kehon
liikkeet jokaiselle repliikille."
”Pelin seikkailuominaisuudet antavat pelaajalle paljon vaihtoehtoja ja erilaisia tapoja edetä pelin läpi”, Andersson sanoi. ”Se on vapaamuotoisempi peli, jossa pelaaja voi palata takaisin jo läpäistyille alueille ja suorittaa sivutehtäviä."
Uusi näkymä mafiaan
The Darknessin pelattavuus eroaa muista räiskintäpeleistä pimeysvoimien ansiosta. Tiimi on käyttänyt paljon vaivaa pimeysvoimien suunnitteluun ja varmistaakseen, että ne vahvistavat ammuskelua sen sijaan, että korvaisivat sen.
”Taistelussa pimeysvoimilla ei niinkään tapeta vihollisia suoraan, vaan aiheutetaan enemmän kaaosta ympäristössä ja tuhotaan heidän suojansa”, Andersson sanoi. ”Pelaajat voivat myös löytää ja kerätä darkling-seuraajia, joita on joka puolella peliä. Ne auttavat Jackieta ottamaan elämänsä taas haltuun."
Tiimi hyödyntää uuden sukupolven teknisiä ominaisuuksia luodakseen realistisen maailman, jota asuttavat uskottavat hahmot. Anderssonin mukaan on helppo löytää esimerkkejä siitä, miten he ovat yrittäneet löytää tapoja viedä pelin uudelle tasolla grafiikan, äänien, animaation ja valaistuksen avulla.
”Edellisessä pelissämme, Chronicles of Riddickissä, todella hyvin toimiva juttu oli se, että jokaisella hahmolla oli oma mallinsa ja ääni, joka antoi heille vahvan persoonallisuuden", Andersson selvensi. "Viemme tämän pidemmälle The Darknessissa, jossa käytämme VoCapiksi kutsumaamme menetelmää – otamme talteen samanaikaisesti sekä äänen että täydet kasvojen ja kehon liikkeet jokaiselle repliikille. Tämä lisää todella paljon pelin hahmojen uskottavuutta.”