Suomi- Kansainvälinen
Archive | Kaikki mukaan juhlimaan
On juhlan aika! Tervetuloa mukaan pippaloihin Xbox 360:n tyyliin. Ja kuten me kaikki olemme viimeksi kuluneen vuoden aikana huomanneet, tämä tarkoittaa elämän parhaista hetkistä nauttimista juuri sillä tavoin kuin kukin itse haluaa.
Voit siis halutessasi vetäytyä omaan rauhaasi tutkimaan uusia maailmoja ja nautiskella niiden taianomaisesta tunnelmasta esimerkiksi Fable II:ssa. Tai voit kerätä ympärillesi ison joukon ihmisiä ja viihtyä mahtavan laulupelin Lipsin parissa. Voit viettää viikonloppuiltapäivän videokeskustelussa kaukana asuvien kavereiden kanssa ja jakaa valokuvia ja kuunnella uusimpia suosikkikappaleitasi.Tarvitset ainoastaan Xbox LIVE Vision -kameran, jonka voit hankkia myös erikseen, mutta joka mielestäni kannattaa ehdottomasti hankkia yhdessä yhden tämän vuoden yllätyssuosikin You’re in the Movies -pelin kanssa. Tämä on vasta kolmas kerta, kun Xbox 360 on pääosassa Boydin perheen juhlapyhien vietossa. Näinkin lyhyessä ajassa konsolista on tullut vakiintunut osa hauskanpitoamme. Itse asiassa siitä on tullut niin suosittu, että tänä vuonna perheeni varmaan haluaa pelata enemmän Xboxilla kuin katsoa joulunajan ohjelmia televisiosta. Jos You’re in the Movies kuitenkin onnistuu uuvuttamaan meidät täysin, voimme aina katsella välillä elokuvaa tai kuunnella musiikkia… tietenkin Xboxilla. Juhlapyhien leppoisat aamut aion viettää selaamalla Xbox LIVE Kauppapaikkaa, ja yleensä sieltä löytyykin jotain uutta miltei päivittäin. Voimme myös milloin tahansa hakea laatupelejä LIVE Arcade-valikoimasta. Pysyttelen totta kai myös lomani aikana ajan tasalla työkaverieni ja jalkapallojoukkueeni jäsenten kuulumisista Oman Xboxin kautta. 2008 on ollut erityinen ja ainutlaatuinen vuosi kaikille Xbox 360:n omistajille. Minulla on suuri kiusaus luetella vuoden parhaat palat omasta näkökulmastani.En kuitenkaan halua olla tylsä ja puuttua käsityksiinne siitä, mikä on parasta Xbox 360:ssä. Iloista joulunaikaa kaikille!
Kirjoittanut Graeme Boyd, Xbox.comin yhteisöjohtaja, pelaajatunnus: AceyBongos
|