Search:
Oma Xbox

Luvassa on todellisia löytöjä

 

Jos haluaisit heittäytyä salaisuuksien vietäväksi, tällä viikolla on hyvä aloittaa moinen puuha. Sekä LOST-videopeli ja Lost Odyssey ovat kiehtovia draamoja, joiden vertaa et hevillä löydä. Olen itse uppoutunut molempiin korvia myöten!

Dark Messiah of Might and Magic Elements

Jos olet LOST-televisiosarjan fani, tämä Xbox 360 -seikkailu täyttää kaikki odotuksesi. Heti aluksi tapaamme uuden hahmon, valokuvaaja Elliottin, joka saapuu muiden selviytyjien pariin.Yhdessä he selvittävät aavemaisen saaren ilmiöitä pelottavaksi käyvien pulmanratkontatehtävien kautta. Eikä tarvitse huolehtia siitä, että peli pilaisi neloskauden jaksojen yllätykset, sillä peli sijoittuu ensimmäisen, toisen ja kolmannen kauden tapahtumiin.

Lost Odyssey on Mistwalker-studion uusin roolipeli. Samalta poppoolta tuli myös Blue Dragon. Heti aluksi on selvää, että kyseessä on laatutuote, sillä grafiikat saavat pelaajan itkemään ilosta samalla, kun kokonaisen orkesterin soittama taustamusiikki hivelee korvia. Itsetutkiskelevan Kaim-sankarin luonne on myynyt itsensä täysin minulle, etenkin kun käännös japanin kielestä on todella erinomainen. LOSTin tyypit luulevat, että heillä on hankalaa. Kaim on yrittänyt saada asioista selkoa jo yli tuhannen vuoden ajan! Lue, kuinka hänelle käy, asiaa käsittelevästä yksinoikeudella saadusta artikkelista täältä Xbox.comista.

Silloin kun en yritä saada selkoa muiden sotkuista, nautin täysin rinnoin Beautiful Katamarista, joka on pullollaan värikästä hauskanpitoa. Pallonpyörittelyä ja aurinkoista musiikkia, se jos mikä on parasta!No, se tai taistelustrategian hiominen Frontlines Fuel of Warissa – ettei totuus kovuudestani pääsisi unohtumaan! Sori, pakko vähän elvistellä.

Jahas, ehdin vielä nykäistä pikaiset räiskinnät Trigger Heart Excelicassa – se on tämän viikon huumaavan kiehtova Xbox LIVE Arcade -räiskintäpeli. Sitten pitääkin palata töiden pariin. Kertoisin, mitä puuhaan, mutta se on salaisuus...

Ensi kerralla uudet kujeet!

Kirjoittanut Graeme Boyd, Xbox.comin yhteisöjohtaja, pelaajatunnus: AceyBongos

Tällä viikolla julkaistaan

Beautiful Katamari

Frontlines Fuel of War

LOSTLost Odyssey

  
 

©2009 Microsoft Corporation. Kaikki oikeudet pidätetään