Halo 3:n Euroopan-ensi-ilta
Halo 3 sai suuren Euroopan-ensi-iltansa viime viikolla Amsterdamissa. Sen aikana esiteltiin ensimmäistä kertaa koko joukko tärkeitä ominaisuuksia. Suurin uutinen oli vahvistus siitä, että pelissä on neljän pelaajan yhteistyöpelitila. Niinpä pelaajat voivat pelata pelin läpi kampanjatilassa kavereidensa kanssa sekä paikallisesti että, uskomatonta kyllä, Xbox LIVEssä. Bungien mukaan peli on tasapainotettu niin, että joukkueena pelaajat saavat uusia strategisia mahdollisuuksia. Esimerkiksi Warthog-kuljetusautolla joukko hahmoja voi ajaa ympäristöjen läpi huimaavalla nopeudella.
Pelaaja voi myös mukauttaa Master Chiefin ulkonäön erilaisilla panssarivalinnoilla. Pidetyimmät panssarin osat tunnetaan näemmä Mark IV -osina, mutta pelaajat voivat muuttaa ja värittää lähes jokaisen Master Chiefin ulkoasuelementtiä, jotta lopputulos olisi persoonallisempi.Bungie on ilmoittanut, että pelin aikana avautuu uusia parannuksia panssariin, joten uudelleenpeluukin kuulostaa kannattavalta. Olemme myös nähneet Halo 3:n leuan loksauttavan uusintajärjestelmän toiminnassa. Sen avulla voit toistaa minkä tahansa moninpelitaistelun ja tarkastella toimintaa jokaisesta kulmasta, kiitos mihin tahansa vietävän kameran.Niinpä voit vaikkapa pysäyttää toiminnan sillä hetkellä, kun suuri räjähdys alkaa, ja pyöräyttää kameran sitten sirpaleiden ympäri niiden roikkuessa ilmassa. Nämä videot voidaan lähettää Halo 3:n yhteisösivustolle. Toivomus onkin, että fanit tallentaisivat uskomattomat temppunsa ja yrittävät machinima-videoiden tekemistä. Niistä ovat saaneet alkunsa muun muassa kuuluisat Red vs. Blue -elokuvat. Amsterdamissa ehdimme myös jutella kahden Bungien ryhmän jäsenen kanssa, joten tutustu myös haastattelujuttuumme Xbox.comissa tällä viikolla. |